keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Seksin haku vaikeaa? Löydä panoseuraa näillä ohjeilla

Tuntuuko välillä siltä, että seksin haku on mahdottoman vaikeaa? Kumppania ei vaan yksinkertaisesti löydy mistään? Et ole aivan yksin asiasi kanssa, sillä sadattuhannet (erityisesti miehet) painivat saman ongelman kanssa.

Nykyisin ihmisiä ei kiinnosta yhtä paljon vakituiset parisuhteet kuin joskus ennen vanhaan. Sen sijaan erityisesti nuoremmat tykkäävät nauttia vapaudesta ja itsenäisyydestä. Tästä huolimatta meidän ihmisten luontaiset tarpeet (seksi mukaan lukien) eivät katoa mihinkään. Turha sitä on kieltää, me kaikki tarvitsemme panoseuraa iästä, sukupuolesta tai ammatista riippumatta.

Edellisessä kirjoituksessani listasin muutamia palveluita, joiden kautta seksin haku ja ilmaiset seksitreffit järjestyvät kohtalaisen helposti. Sen sijaan käytännön vinkkejä en saanut siihen juuri mahtumaan, joten ajattelin kirjoittaa näistä nyt seuraavaksi.


Netti vs oikea maailma

Ennen kuin menen asioiden edelle, niin haluan vielä muistuttaa kohtaamispaikan merkityksestä. Jos ideana on puhtaasti seksin haku, niin haluat etsiä sitä sellaisesta paikasta, missä mahdollisuutesi ovat parhaimmat. Internet ei ole automaattisesti paras vaihtoehto, vaikka parhaat seksin etsimiseen tarkoitetut deittisivut ovatkin usein toimivia.

Toimivia paikkoja tähän löytyy myös oikeasta maailmasta. Esimerkiksi, erilaiset festarit, klubit ja tapahtumat voivat olla joskus jopa parempia. Jos olet Helsingin alueella, niin suosittelen klubeja kuten Lady Moon ja Milliklubi. Lahdessa Onnela on paras vaihtoehto. Kokemuksieni perusteella festareista voittaa Joensuun Ilosaarirock.


Naiset eivät tykkää kilteistä pojista

Tämä sääntö on tarkoitettu erityisesti niille, joille seksin haku saattaa olla vielä uudempia asia. Mitä nopeammin opit sen, että naiset eivät halua seksiä kilteiltä pojilta, niin sitä paremmin tulet menestymään.

Jos nainen on etsimässä tulevaa aviomiestään, niin hän saattaa olla kiinnostunut siitä, kuinka hyvin ymmärrät hänen harrastuksiaan tai miten taitavasti ilmaiset omia tunteitasi. Joka tapauksessa, baarissa, festareilla tai vastaavissa tapahtumissa kukaan ei ole etsimässä tulevaa aviovaimoa tai miestään - ainakaan lähtökohtaisesti.

Sen sijaan, kun kysymyksessä on tiedostettu tai tiedostamaton seksin haku, niin kriteerit ovat aivan toisenlaiset. Silloin häntä kiinnostaa enemmänkin se, kuka pärjää sängyssä kaikista parhaiten. Usein huomio tarttuu henkilöihin, jotka ovat itsevarmoja, röyhkeitä ja jopa töykeitä. Sängyssä pahat pojat ovat aina parempia ja tämän tietävät myös naiset. Älä siis yritä olla kiltti.


Älä ajattele seksiä voittona tai palkintona

Me ihmiset olemme aika eläimiä ja tämä korostuu erityisesti seksin haussa ja muutenkin seksiin liittyvissä asioissa. Jos ajattelet seksin olevan jonkinlainen voitto tai onnistuminen, niin tämä kyllä huokuu eleistäsi ja liiasta yrittämisestä ulospäin. Ei kukaan halua seksiä epätoivoisen ihmisen kanssa.
Seksin haku muuttuu heti paljon helpommaksi, kun osaat asennoitua siten, että SINÄ olet se palkinto muille. Se, että SINÄ lähdet jonkun naisen mukaan on saavutus hänelle, ei suinkaan sinulle.

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua sinullekin, itselleni niistä on ainakin ollut. Muista, että seksin haku on loppupeleissä asenteesta kiinni. Jos lähdet pyytelemään anteeksi jo heti ensitapaamisessa, niin lähtökohdat eivät ole kovin hyvät onnistumiseen.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Näin järjestät ilmaiset seksitreffit netistä - Top 5 sivustot

Tarkoituksenasi löytää ilmaiset seksitreffit? Tämä ei ole nykyaikana mikään ongelma, sillä netin ja erilaisten palveluiden avulla seksiseuraa löytyy takuuvarmasti ihan kaikille. Tälle sivulle keräsin mielestäni netin parhaat palvelut, joiden kautta ilmaiset seksitreffit onnistuvat hyvinkin helposti.
Ennen sopivan palvelun valintaa on kuitenkin muutama asia, jotka kannattaa pitää mielessä.

Esimerkiksi, jos etsit ainoastaan seksiseuraa ja et ole valmis deittailemaan tai näkemään muuten vaivaa, niin perinteiset deittisivut ei sovi tarkoitukseesi. Tämän kaltaisia palveluita ovat esimerkiksi Eliittikumppani, Seuraajokaiselle ja niin edelleen. Edellä mainitut palvelut ovat suunnattu ns. Vakavamman seuran metsästäjille ja seuranhakijat ovat myös asennoituneet siten.

Huomattavasti parempi valinta on uudenlaiset “pettämispalvelut” ja puhtaasti seksitreffien metsästämiseen suunnitellut sivustot. Näistä palveluista listaan myös omat suosikkini tälle sivulle.



1. Seksitreffit.nu

Seksitreffit.nu on alkuperäinen ilmaisten seksitreffien järjestämiseen suunnattu sivusto Suomessa. Sen ideana on koota yhteenpaikkaan kuumimmat ilmoitukset, joiden selailu sivustolla onnistuu helposti esimerkiksi paikkakunnan perusteella. Kun löydät itsellesi sopivan kumppanin, voit tehdä tilin ilmaiseksi suoraan oikeaan palveluun. Näin ollen, sinun ei tarvitse siis rekisteröityä kymmenille eri sivustoille, vaan löydät kaikki ilmoitukset yhdestä paikasta.

Seksitreffit.nu -sivustolta löydät seuraa paikkakuntaan katsomatta. Jopa syrjäseudut, kuten Lappi, Lappeenranta ja Kouvola ovat hyvin edustettuina, puhumattakaan pääkaupunkiseudusta, josta seksitreffit järjestyvät uskomattoman helposti.

Toisin kuin Seksitreffit.fi -sivusto, edellä mainittu ei esittele esimerkiksi hierontalaitoksia tai maksullisia seuralaisia, jonka takia .nu onkin oikea osoite sinulle, kun haluat ilmaiset seksitreffit.


2. VictoriaMilan

VictoriaMilan on yksi parhaista palveluista löytää seksitreffit ilmaiseksi netistä. Toisaalta tämä sivusto ei ole myösäkään ilmainen, joka kannattaa pitää mielessä. VictoriaMilan on ns. “pettämispalvelu”, jonka ideana on yksinkertaisesti tarjota anonyymia seuranhakua varatuille tai varattua seuraa etsiville. Vaikka palvelu ei ole täysin ilmainen, niin siinä on hyvätkin puolensa. Maksullisen tilin ansiosta seasta on karsittu tehokkaasti feikkitilit ja sellaiset hakijat, jotka eivät ole tosissaan löytämässä seuraa. VictoriaMilan on varma valinta, jos budjettisi riittää n. 100 euron rekisteröinti maksuun ja olet valmis löytämään seksiseuraa varatuista henkilöistä.

VictoriaMilan sopii mielestäni parhaiten kuitenkin yli 35-vuotiaille henkilöille tai sitten hieman itseään vanhemman naisseuran etsijöille. Vaikka palvelun käyttäjien keski-iästä ei ole tarkkaa tietoa, niin uskoisin naiskäyttäjien olevan pääasiassa noin 35-40 -vuotiaita naimisissa olevia yhden tai kahden lapsen äitejä, kun taas miehet ovat useimmiten noin 30-vuotiaita.


3. Tinder

Tinder on ilmainen mobiilisovellus, joka on saavuttanut todella suuren suosion ihan maailmanlaajuisesti. Tinder ei ole varsinaisesti suunniteltu seksin etsimiseen, mutta se toimii siihenkin tarkoitukseen yllättävän hyvin. Tinderissä menestymisen salaisuus lepää täysin profiilikuvan varassa. Hyvä ja edustava kuva kerää “tykkäyksiä” todella tehokkaasti, mutta huonolla kuvalla seuran löytäminen on lähes mahdotonta. Tämän takia Tinder sopiikin huomattavasti paremmin nuorille henkilöille, sillä sen käyttäjäkunta on muutenkin hieman nuorempaa.

Tinder ei ole missään tapauksessa paras palvelu seksitreffien järjestämiseen, mutta se on täysin ilmainen. Tämä sovellus toimii myös loistavasti erilaisten kesäfestarien ja muiden tapahtumien aikaan, jolloin haluat ehkä löytää seuraa läheltäsi. Tinderissä voit selata muita käyttäjiä esimerkiksi sädekohdistuksella, jonka voit rajata vaikkapa viiden kilometrin alueelle. Tinderin voit ladata itsellesi suoraan ja ilmaiseksi Google Play tai Applen vastaavasta kaupasta.


4. Suomi24

Suomi24.fi ja Deitti24.fi -palvelut ovat varsinaisia klassikoita. Molemmat palvelut kuuluvat samaan omistukseen ja ne ovat nähneet niin huippukautensa kuin myös pohjansa. Nämä palvelut ovat käyttäjälle ilmaisia, joka osaltaan näkyy myös käyttäjäkunnassa. Sivustoilla on oikeiden käyttäjien lisäksi runsaasti “trolleja”, jotka tekevät kaikkensa pilatakseen nettideittikokemuksesi ja viihdyttääkseen itseään tuhlaamalla aikaasi. Toisaalta, mukaan mahtuu myös reilusti oikeita käyttäjiä erityisesti pääkaupunkiseudun alueelta.

Jos et ole kiireessä ja arvostat 100% ilmaisia palveluita, niin Suomi24.fi:tä kannattaa ainakin kokeilla.

Huomioon kannattaa myös ottaa se, että Suomi24:n käyttäjät ovat pääsääntöisesti melko nuoria. Uskoisin keski-iän pyörimän n. 20 ikävuoden molemmin puolin.


5. Skout

Skout on hyvin samankaltainen palvelu kuin esimerkiksi Tinder. Sen erona on kuitenkin se, että käyttäjät ovat pääsääntöisesti etsimässä seksitreffejä, kun taas Tinderin käyttäjäkuntaan kuuluu vähän kaikenlaista porukkaa. Oikeastaan ainut syy, miksi Skout löytyy vasta tämän vertailun viidenneltä sijalta on se, että Suomessa sillä on todella heikosti käyttäjiä. Helsingin alueelta saatat vielä hyvinkin löytää sen kautta seksitreffit, mutta jos menet hiemankin pohjoisempaan, niin seuranhaku Skoutilla ei enää onnistu.

Toisaalta, jos matkustelet paljon tai etsit seksiseuraa muuten vain ulkomailta, niin kannattaa Skout-sovellus asentaa puhelimeen ehdottomasti. Hyvä puoli Skoutissa on myös se, että se on 100% ilmainen ja on Tinderin tavoin ladattavissa Google Play -kaupasta.

Toivottavasti tästä artikkelista oli myös sinulle jotakin hyötyä. Näiden palveluiden avulla löydät takuuvarmasti ilmaiset seksitreffit netistä. Jos kaipaat vinkkejä profiilin luomiseen tai nettideittailuun yleisesti, niin suosittelen lukemaan oppaan Seksitreffit.nu -sivustolta.